28.3.2012

Pikainen maaliskuun Pariisi


Voi kiireistä kevättä! Blogin päivitys valitettavasti aina siirtyy ja siirtyy kaikkien muiden kiireiden keskellä. Tässä kuitenkin pieni kuvakooste turistikohteista viime viikon Pariisin reissulta, jossa olimme melkein naisseurueella ("se matka on kaikille tytöille ja niille pojille, jotka ei vielä osaa puhua" sanoi viisivuotias jota vähän harmitti kun pikkuveli pääsi mukaan).

Pariisin ehtii "ihan hyvin näkemään" vuorokaudessakin totesi kolmen naisen ja kahden pienen lapsen seurue... Sää meitä suosi mutta Pariisin metro kaksien lastenrattaiden kanssa ruuhka-aikaan oli melkoisen ahdistava kokemus. Kantoliinaa oli siinä vaiheessa vähän ikävä, mutta toisaalta olisi ollut raskasta kannella kymmenen kilon pakettiakin koko päivän. Onnellisena ja jalat kipeinä istuimme luotijunaan kohti etelää kierrettyämme suuren osan pääkaupungin "pakollisista" turistikohteista. Totesin taas, että Pariisissa on kiva käydä, mutta ihanaa kun ei tarvi siellä asua! Pariisia en myöskään välttämättä suosittele lomakohteena ihan pienten lasten kanssa.

Liikkuminen on hankalaa, syöttötuoleja ei juurikaan löydy, ja väkeä on joka paikka täynnä. Onhan siellä toki kivoja puistoja sekä leikkipaikkoja, mutta jos haluaa perinteisen eiffeltorni/riemukaari/taidemuseo-loman, saa enemmän irti ilman pikkuihmisiä! Taidemuseoita emme ehtineet tuon vuorokauden aikana kiertelemään, mutta suosittelen vierailua Louvren ja Musée d'Orsayn kirjamyymälöissä! Niissähän näkee museon pääteokset postikorttikoossa muutamassa minuutissa! :) Lisäksi niissä on mahtavat lasten taidekirjavalikoimat. Musée d'Orsay:ssa sattui muuten olemaan juuri Akseli Gallen-Kallelan näyttely meneillään, ja kirjakaupassakin oli jonkinlaista Suomi-teemaa.