11.4.2013

Vieraita ja vieraana

Etelä-Ranskassa (En uskalla puhua yleisesti Ranskasta, sillä olen asunut vain täällä etelässä...) kutsutaan melko helposti ihmisiä kylään. Kutsujien ja kutsuttujen ei tarvitse olla kovinkaan läheisiä, vaan kotiinsa kutsuminen on päinvastoin tapa osoittaa, että olisi mukavaa tutustua hieman lähemmin. Kuten kaikissa kulttuureissa, on vieraille ja isäntäväelle olemassa tiettyjä kirjoittamattomia sääntöjä, joiden mukaan homma toimii. Kun mieheni muutti Suomeen, en tiennyt ranskalaisten "itsestäänselvyyksistä". Ystävämme kutsuivat meidän luokseen suomalaiseen tapaan klo 19, ja ihmettelin kun mieheni ei halunnut syödä sitä ennen lämmintä ruokaa. Hän taas ihmetteli, miksi ihmeessä minä söin. Vasta juuri ennen lähtöä tajusin kysyä, että ei kai hän oleta, että meille tarjotaan ateria ja selvitin, että Suomessa iltakyläilyyn kuuluu yleensä vain teetä ja pikkupurtavaa... :)
  • Ranskassa on erittäin tärkeää huomioida, mihin aikaan sinut on kutsuttu kylään. Kellonajasta riippuen tiedät automaattisesti, tarjotaanko sinulle lämmin ateria vai vain esim kahvia. Yleensä kylään kutsutaankin juuri ruoka-aikoina, joten muunlaiset kutsut ovat enemmän poikkeus kuin sääntö. Jos sinut kutsutaan vieraaksi klo 12-13, tarjotaan sinulle lounas. Illalliskutsu on taas välillä 19-20. Sitä ennen ja sen jälkeen ei tarjota ateriaa. 
  • Jos sinut kutsutaan klo 16-17, on kyseessä "välipala". Usein lapsiperheitä voidaan kutsua välipalalle, joka sisältää jotain yleensä makeaa tarjottavaa. Lapsiperheiden kanssa voidaan myös poikkeuksellisesti mainita, että tulkaa illalliselle jo kello 18.30, jotta ilta ei veny liian pitkäksi. Entäs jo sinut kutsutaan kylään klo 18? Ainakaan et voi automaattisesti olettaa, että isäntäväki tarjoaa sinulle aterian. Yleensä on kutsujan tehtävä tarkentaa millaisesta kutsusta on kysymys, mikäli se poikkeaa yllämainituista kolmesta selkeästä ajankohdasta. Klo 18 voidaan tarjota alkupaloja ja aperitiivi, minkä jälkeen kutsuttu joko syö isäntäväen kanssa, tai pikku hiljaa kohteliaasti häippäisee viimeistään ennen puoli yhdeksää jättäen isäntäväen syömään... 
  • Odottelen juuri itse vieraita kahville kello 14. Soittaessani heille pyysinkin heitä tulemaan ruuan jälkeen "kahville". 
  • On kohteliasta kysyä isäntäväeltä, mitä tuot tullessasi. Voit ehdottaa tekeväsi jälkiruuan tai tuovasi viinin.Jälkiruuaksi ostetaan usein marketista jokin piirakka tai kakku (hirveän paljon valikoimia ja melko halpaa!). Voit toki tehdä myös itse.
  • Mikäli isäntäväki sanoo, että älä tuo mitään, on silti kohteliasta tuoda jotain. Se "jokin" voi olla pullo hyvää viiniä, kukkakimppu, itse tehty hillopurkki, suklaarasia, itse tehtyjä pikkuleipiä jne. jne.
  • Ranskalainen ateria kestää pitkään. Se alkaa usein alkupaloista ja aperitiivista, jonka jälkeen seuraa alkuruoka, pääruoka, juustot sekä jälkiruoka ja kahvi. Kyseinen ateriakaava on erittäin tavallinen, ja olen itsekin oppinut sitä noudattamaan vieraita kutsuessani. Koko kyläily rakentuukin aterian ympärille, ja usein aterian lopussa vieraat lähtevät. Tähän rumbaan kuluukin useita tunteja. 
  • Lapset rakastavat alkupaloja. Ne voivat olla monenlaista pikkunaposteltavaa sipseistä oliiveihin, ja usein lapsille ei sitten enää muu ruoka maistukaan. (Sipsejä ei sitten muissa yhteyksissä paljon syödäkään, ei esim. telkkaria katsellessa.) Muuten lapset osallistuvat ateriaan iän mukaan, ja riippuen siitä, onko toisessa perheessä lapsia. Meidän tapa on ottaa lapset mukaan alkupaloihin, antaa heidän leikkiä alkuruuan aikaan ja taas pyytää heidät pääruualle. Myös pääruuan ja jälkiruuan välissä ehtii hyvin leikkimään!
  • Oman kokemukseni mukaan ranskalaiset ovat yleisesti melko kiinnostuneita maistelemaan erilaisia ruokia, erityisesti jos ne ovat heille uusia "eksoottisia" kokemuksia. Olen tarjoillut heille mm. maksa- ja kaalilaatikkoa, puolukkaa, lihapullia jne. Ikean myötä pohjoismaiset ruuat ovat tulleet vähemmän vieraiksi. 
Lopuksi vielä ainakin Etelä-Ranskaan tärkeä neuvo: kylään ei missään tapauksessa saa mennä etuajassa, ei edes viittä minuuttia! Kohteliasta on olla sen sijaan 5-10min myöhässä. Siitä ei tarvitse ilmoittaa etukäteen, mutta yli vartin myöhästymisestä olisi hyvä ilmoittaa. Mukavia kyläilyjä! 


Aperitiivi/alkupalat anopin synttäreillä.