21.11.2011

Frööboxeja ja kaksikielisyyttä.


Perheessämme puhutaan pääasiassa kahta kieltä: ranskaa ja suomea. Mieheni kanssa puhuimme pitkään yhteisenä kielenä englantia, sillä emme osanneet toistemme kieliä. Nykyisin käytämme keskenämme ranskaa, ja englanti on hädän tullen tukena. Lapsille sitten puhumme kukin omaa äidinkieltämme.

Esikoista odottaessani lueskelin kaikenlaista kaksikielisyydestä. Tärkeimmiksi asioiksi nousi esiin mm. se, että kaksikielisissä perheissä täytyy molempien vanhempien systemaattisesti puhua omaa kieltään, koska lapset yhdistävät kunkin ihmisen tiettyyn kieleen. Näin olemme tehneet esikoisen syntymästä alkaen. Siksi pojat katsovatkin silmät pyöreinä jos heidän isänsä yrittää sanoa jotain suomeksi. Ja suurta huvia tuottaa se kun mummu yrittää lukea ranskankielistä kirjaa! Vaikeita tilanteita tulee toki eteen, ja joskus tuosta periaatteesta on pakko luistaa. Esimerkiksi silloin, kun pojilla on kavereita kylässä ja haluan sanoa lapsille jotain. Aluksi puhuin kavereille ranskaksi ja toistin saman asian vielä omille lapsilleni suomeksi. Tai jos puhuin ensin omille pojilleni, käänsi esikoinen nopeasti kaverilleen ranskaksi: "Mun äiti sanoo, että me saadaan mennä välipalalle". Nykyään en ole enää niin tiukkapipo vaan asian helpottamiseksi sanon kaikille yhtä aikaa saman ranskaksi. Ei se ole näyttänyt kielenkehitystä häiritsevän.

On ollut mielenkiintoista seurata miten kaksi kieltä kehittyy rinnakkain. Välillä joku sana unohtuu jommalla kummalla kielellä, mutta lapset ovat jo oppineet kysymään kiertäen, esim. "Miten sanotaan suomeksi se squelette, se kun ihmisellä ei ole vaatteita ja näkyy luut?" =luuranko. Esikoisemme on muutenkin kiinnostunut kielistä (ja kielellisesti erittäin lahjakas-ainakin vanhempiensa mielestä!) ja esimerkiksi Italiassa hän halusi heti puhua italiaa. "Miten äiti sanotaan italiaksi hei, kiitos ja huomenta?" hän kysyi saapuessamme maahan. Hotellilla hän sitten ylpeänä puhui kaikki osaamansa sanat vastaanottovirkailijalle. Esikoisemme paras kaveri koulussa on marokkolaista alkuperää oleva Amine. Häneltä poikamme on oppinut arabiaa! Ja omasta mielestään tämä suuren kielellisen itseluottamuksen omaava viisivuotias puhuu vielä lisäksi espanjaa, englantia sekä ruotsia. Että siitä vain mallia ottamaan ja rohkeasti yrittämään!

Toinen asia jonka huomasin kaksikielisyyttä käsittelevistä jutuista oli kielenkehityksen mahdollinen viivästyminen. Tätä ei ole meillä tullut lainkaan vastaan. Lapset ovat oppineet puhumaan aivan normaaliin tahtiin, kahta kieltä kerrallaan. Mikä rikkaus ja ilmainen lahja saada kahden kielen täydellinen hallinta ilman minkäänlaista vaivannäköä! (Jouduin muuten tarkistamaan ranska-suomi sanakirjasta miten sanotaan suomeksi 'effort=vaiva, kamppailu,yritys.' Päädyin kuitenkin käyttämään sanaa vaivannäkö, jota nettisanakirja ei tuntenut lainkaan! Tälläinen kielipuoli tulee ihmisestä, joka joutuu opettelemaan vieraita kieliä aikuisiällä.) Kielikylpykouluista tulisi tehdä pakollisia perheille, joissa puhutaan vaan yhtä kieltä! :) En tiedä miten näiden lasteni käy, mutta itselläni on vieraassa maassa asuminen jo ihan selkeästi vaikuttanut suomenkieleeni. Suomen puhuminen rajoittuu useimmiten vain kolmen alle kuusivuotiaan kanssa kommunikoimiseen ja välillä joudun oikein hakemalla hakea suomenkielen vastaavaa sanaa (kuten yllä!). Laittakaa siis sen piikkiin kaikki blogini hassut lauserakenteet!

Meiltä kysytään usein, millä kielellä lapset leikkivät keskenään. Eilen kuulin esikoisen ärähtävän veljelleen: "Ei kun nyt leikitään suomeksi!". Veljekset vaihtavat kieltä yhtä nopeasti kun leikkiäkin. Mutta tietty leikki yleensä leikitään yhdellä kielellä loppuun, ja molemmat käyttävät aina samaa kieltä. Koulusta tultaessa jatkuu leikki yleensä ranskaksi, mutta jos olen itse lähettyvillä, vaihtuu se nopeasti suomeksi. En usko lasten edes juurikaan kiinnittävän huomiota tai välittävän kielestä.

Ajankohtaiseksi kysymykseksi on nyt nousemassa lukemaan opettelu. Koska esikoisemme osaa aakkoset ranskaksi, yllätti hän vanhempansa muutama päivä sitten lukemalla television ruudulta: "F...frrr...fröö...frööbox!" (Ruudulla luki freebox). Ranskankielen lukeminen on huomattavasti monimutkaisempaa kuin suomen, enkä oikein tiedä pitäisikö minun vain jättää tämä lukemaan opettelu ranskalaisten huoleksi nyt alussa. Pelkään sen sekaavan pienen pojan pään jos opetan, että suomeksi 'e' lausutaan 'e' ei 'ö' kuten ranskassa. Puhumattakaan 'friiboxista'. Jos lukijoilla on neuvoja kaksikielisten lukemaanopetteluun, kuulisin niitä mielelläni!
Lukemisen haasteita seuratessani odotan kuopuksen alkavaa kielenkehitystä, toistaiseksi rajoittuen sekalaisiin päristyksiin ja äänteisiin.

Kuvassa ote vihosta, johon kerään epävirallista tutkimusaineistoa kaksikielisyyden kehityksestä. :)


Tyypillinen 4-5-vuotiaiden koulutehtävä : ympyröi samalla värillä samat sanat.