2.7.2012

Lähiruokaa!

Viime vuosina olemme yrittäneet opetella syömään aina kauden vihanneksia ja hedelmiä, sekä pyrkineet ostamaan mahdollisimman läheltä tulevaa ruokaa. Näillä leveyspiireillä kasvaa onneksi vuoden ympäri jotain sorttia kasvista je hedelmää, ja niitä seuraamalla saa aina edullisesti vaihtelua ruokapöytään. Tänäkin keväänä odotin kovasti tomaattisesongin alkua, koska vältimme niiden ostamista koko talven. Miten mahtavalta ne maistuvatkaan pitkän tauon jälkeen! Tähän kesään asti hankimme vihannekset ja hedelmät pääosin torilta, jossa ne ovat todella edullisia. (Hintaesimerkkinä tomaatit 0,80e/kg vuoden ympäri). Suurin osa kasviksista tulee kuitenkin Espanjan puolelta tai talvella Marokosta, ja olen aina hieman epäluuloinen (muutamien pelotteludokumenttien katsomisen jälkeen) niiden sisältämistä myrkyistä.
 
 Nyt olemme kuitenkin löytäneet uuden mahtavan vihannesmyymälän! Sen nimi on "La ferme bitteroise" eli Béziersin maatila, ja se on kaikkea mitä toivomme: puhdasta, edullista lähiruokaa! Ympäristön viljelijät laittoivat pystyyn myymälän, jonne tuodaan joka aamu suoraan kasvimailta poimitut herkut. Viljeliöillä ei ole virallista luomu-sertifikaattia, mutta ainakin myymälän mukaan tuotteet ovat "puhtaasti viljeltyjä". Ja mikä parasta: hinta on kaikille sopiva! Ei siis mikään trendikäs eliittiputiikki kuten lähiruokamyymälät joskus valitettavasti ovat.  Kaikki vihannekset ja hedelmät olivat tänäänkin 1e/kg, kesäkurpitsat 1,5e/2kg ja kaksi valtavaa salaattia eurolla. Tuolla käymme nyt kerran viikossa ostoksilla! Tykkään!


Nämä kaikki lähtivät mukaan yhdeksällä eurolla!

Erikokoisia sekä -värisiä kesäkurpitsoita ja munakoisoja. Nam!